07 joulukuuta 2008
Teemassa 1/08 julkaistut runot.
Järjestys sama kuin lehdessä eikä muutoksia ole jälkeenpäin tehty, vaikka olenkin näitä omaan käyttööni korjaillut. Kirjoitukset ovat vuosilta (2006) - 2007, ja ne on julkaistu tyttönimelläni. Blogi jostakin syystä rivittää hiukan väärin nämä, mikä on valitettavaa.
ERÄITÄ VAROVAISIA HUOMIOITA IHMISEN TOIMINNOISTA
Herätä elämän unesta, ei siis kuolla, herätä imperiumin viimeiseen korinaan kun henki jo pakenee keuhkoista. Nukkua jääulapan alla, talvivaltiattarena, liikehtiä hitaasti, liikutella kohmeisia mannerlaattoja; sormia, raajoja. Herätä alkuajan lintujen huokauksiin, pyöristyvien linnunmunien ja planeettojen huoliin. Solmia yön loimista kimalteleva peitto, solmia hiuksensa leteille kuin napanuoran. Hieroa reisiään multaan, tuntea tähtien taivaan kukkasten kasvien valovoimaista nautintoa. Nukkua vuorten ja rotkojen syvillä käsivarsilla. Herätä kaupungissa. Leikata veitsellä aukko historiasta toiseen. Leikata veitsellä auki universumin rinnat. Kruunauttaa itsensä valtiaaksi. Nukkua savupiipuissa, viritellä lankoja galaksien kattojen väliin. Herätä. Riisua vaatteet jos niitä oli. Olla eläin. Pukeutua. Olla silti eläin. Nukkua valtameren aavoissa, uneksia taivaan meren kohinasta. Odottaa laivaa. Hävittää maailmankaikkeus ja aika - vieläkö kuulet tähtien helisevän yksinäisiä matkojaan? Nähdä unia dinosauruksista. Kerätä eläinten mahlaa ja luita. Valmistaa hautapaikkoja. Puhua hiljaa eläinten hautojen äärellä. Kaivautua multaan. Odottaa kuuta. Herätä. Hieroa kasvojaan maahan. Olla mikrobi. Kaivautua kynnen alle. Muodostaa käsitys. Kuplia. Olla solulimaa. Räjähdellä ympäriinsä. Haavoittaa tähtiä. Tulla magmaksi. Nukkua kraatereissa. Nauraa. Antautua. Silittää kaikkeuden kylmiksi sinertyneitä poskia. Oi nukkua, rauhassa, nukkua.
KUOLEMISEN JÄLKEEN
Vielä hetki sitten puiden vaatteet olivat vihreää kultaa
Asuin tällä ohuella kadulla, kesä kasvatti nurmelle valkoisia hattuja
ja illan tullen kaupungit ojentuivat toisiaan kohti puhuakseen salaisuuksia,
peittivät näkyvistä koko taivaan
keltaisilla silmillään.
Nyt huomisen pilvet ovat hälvenneet.
Taivaan tähtikupu on särjetty, se sylkee
sirpaleita, varisee
ja kerrostalot maatuvat silmät sokeiksi ammuttuina pihoihin
Eikä tällä kadulla ole virkaa, se on riisuttu ja makaa
luut lahoten sairaalasängyssään;
ehkä jo pian pikku kukat versovat asfaltinmuruissa.
Siinä nyt talojen kuvat,
kun mustat linnut satavat ikkunoihin
ja valo leiskuu huoneiden läpi kuin kultaan puettu pyhimys
Siinä nyt sivistyksen valkoinen ruumis
uneen vaipuneena
iltapäivän ruusuhämärässä
syli avoinna ja täynnä mystiikkaa
kuin se äkisti olisi tervehtynyt.
LADY FUNERAL HABIT
millainen karnevalisti!
hän on täällä vakiovieras
tuossa hiivatin krinoliinissaan
hauras vanha vanamonainen
liikkuva kärpäsmuseo
kerrotaan, että hän ostaa
kasoittain liljoja
vain katsellakseen kuinka ne
kuihtuvat lasipurkeissa
hänen kotinsa tuoksuu aivan niiltä
hän istuu nojatuolissaan hämärtyvät illat
katselee kuolevia kukkia
valkoinen on hänen lempivärinsä
aaveen ja paperin väri
hän kirjoittaa kirjeitä kuolleelle miehelleen
lähettää niitä vieraiden ihmisten arkuissa
mutta kuolemassa kaikki ovatkin samaa, hän sanoo
on kai sekin
jonkinlainen tapa kommunikoida
ja hän on tehnyt sitä vuosikaudet
kuinka hänen suunsa tuoksuu
haudalta kun hän kumartuu
suutelemaan vainajan kasvoja
joka sunnuntai
hän kiertää katsastamassa tarjonnan
nippu vaaleanpunaisia kirjekuoria kädessään,
hänellä on poika jossain kaukaisessa maassa
eivätkä he tapaa
mutta kaikki tietävät pojasta jotenkin
ja että
miehen nimi oli Edward
hän on kirjoittanut sen sanan kirjekuoriin jo
viidenkymmenen vuoden ajan
kuinka vanha hän oikein on!
öisin hän hiipii salaa
ihmisten asuntoihin
harmaa tukka tyhjillä rinnoilla riippuen
ja katselee nukkuvia,
kuiskaa
lennetään unen taloihin
hyväuskoisten silmien
hehkuviin iiriksiin
